torstai 8. toukokuuta 2014

Kevään kuulumiset

Pitkästä aikaa kuulumisia ja niitähän riittää :)

Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vietin kasvattajan jatkokurssilla Limingassa, jossa oli toinen toistaan mielenkiintoisempia luennoitsijoita. Jonkin verran tuli samaa asiaa mitä peruskurssilla, mutta myös syventävää uutta tietoa tuli. Kävimme läpi mm. laajasti periytyvyyttä ja koiran kauppaa varatuomarin johdolla sekä kuulimme mm. Riitta Ahoa (Tavoitteena terverakenteinen koira-kirjan kirjoittaja).

Lopputyö, eli kennelin toimintasuunnitelma, tuli laadittua ja se hyväksyttiin arvosanalla erinomainen ;) Oli hyvä kerätä kaikki ajatukset paperille.

Helmikuun puolessa välissä suuntasimme Meten ja Bessin kanssa Rovaniemelle lomailemaan. Rovaniemeltä kävimme Pellon ryhmänäyttelyssä 15.2., jonne oli ilmoitettu myös Rene-kultainennoutaja.

Kultaistennoutajien tuomarina toimi Zsuzsanna Petik Unkarista ja Rene tuloksella AVO ERI1 SA PU1 ROP! Ryhmäkilpailun 7/8 arvosteli Leni Finne, joka otti Renen jatkoon, ja sijoitti sijalle RYP-3!!


Spitzien tuomarina toimi tiukkaakin tiukempi Elina Haapaniemi.
Mette pyörähti vajaan 10kk:n ikäisenä kehässä tuloksella: JUN EH2.
Bessi "iloisesti esiintyvä valio": VAL ERI1 SA ROP

21.3. Bessille postia

Bessi sai postia Belgiasta! Nyt typy on virallisesti myös C.I.B.!


29.3. suuntasimme Kemijärven ryhmänäyttelyyn, jossa tuomarina Tapio Eerola.
mittelspitz Hulmukan Laura "Mette" JUN EH1
kleinspitz Pienenpolun Arctic Princess "Bessi" sai ainoan erinomaisen ja SA:n, joten näin ollen oli VAL ERI1 SA ROP!


Vuoden koira - kilpailun tuloksetkin tulivat ja ei voi olla kuin tyytyväinen meidän tiimiin!

Mette
1# Spitz Pentu - Saksanpystykorvaharrastajat (kilpailussa mukana kaikki spitzit)
2# musta&ruskea mittelspitz pentu - Mittelspitz yhdistys ry.


Bessi
#5 Kleinspitz 2013 - Pienpystykorvat ry. (Kokonaispisteissä #3)
#7 Spitz 2013 - Saksanpystykorvaharrastajat (Kleinspitzien #1)


Sofi (näyttelyissä vain puolet vuodesta)
#4 Kleinspitz 2013 - Saksanpystykorvaharrastajat


9.4. Onnea Lenni 9v.


20.4. Onnea Mette 1v.
Mette täytti 1v. ja sen kunniaksi siirtyikin sitten bikinilookiin :D


26.4. Vaasa kv
Sofi palasi pitkältä mammalomaltaan ja debytoi valioluokat. Tuomarina toimi Anca Giura, jonka kehässä SA:t oli tiukassa. Valioluokan narttuja oli ilmoitettu 4kpl. Sofi upeasti tuloksella VAL ERI2 SA PN3! "Kaunis narttu. Erittäin feminiinen. Tummat kauniit silmät. Oikeanlaiset korvat. Tiivis runko. Pää on erittäin vaikuttava runkoon nähden, mutta edelleen narttumainen. Oikeanlainen runko ja häntä. Hyvät liikkeet."


4.5. Onnea Viivi 11 vuotta ja Bessi 5 vuotta!


B-pennut täyttivät myös 7 kuukautta! Pienokaiset ovat kasvaneet ja kehittyneet hienoon tahtiin. Oodi ja Leevi on pyörähdelleet match showssa useamman kerran ja ensimmäisiin näyttelyihinkin on jo ilmoittautumisia laitettu menemään, jänskää. Kuulumiset pentupiireistä, tokoista ja ihan normaaleista arjenkin asioista on saaneet kasvattajan iloiselle mielelle ja sydämen sulaksi. Loppuun vielä tuoreet kuvat Oodista ja Leevistä ja keväisiä kuvia laumastamme:

Snowrock's Black Charmer "Leevi" 7kk (kuva Tari Polet)
Snowrock's Bling Of The Ring "Oodi" 7kk


Sofi
My little rabbit!









Ei kommentteja: